Saturday, December 27, 2014

Tamperelainen Joulupukki kiittää Jouluna aatoksi kutsuneita lapsiperheitä Tampereen talousalueella Ylöjärvellä Lempäälässä Pirkkalassa jne

Arvon tamperelaiset ylöjärveläiset pirkkalaiset lempääläiset: Kiitämme kunniasta vierailla jouluaattona luonanne merkittävänä molemminpuoleisena joulunsanoman mahdollistajana lapsille ja kaltaisilleen jatkossakin 

Olemme käytettävissä tulevinakin vuosina
E-mail: joulupukkipalvelu@gmail.com
puhelin: 0444-3380291

Hinnoittelu joulukautena 2015  ohessa alustavasti

85 euroa aamupäivä klo 13 saakka 
90 euroa loppuilta mikäli siedättävästi löydettävissä taajama-alueilla. 
Syrjäseutulisä tapauskohtaista muihin kohteisiin haastavina kohteina joulupukille

Ohessa tamperelaisen  Joulupukin kuvia aatolta 2014 jouluaaton vierailukohteistaan Lempäälää Pirkkalaa ja Ylöjärveä myöden

Koivistonkylässä Nirvassa alkoi poron silmät jäätymään kiinni ja niitä piti raaputella mennen tullen jouluvierailujen lomassa vaikka pakkasta oli n. -8 astetta.

 Härmälässä tuli suhahdeltua pariin kertaan ;)

Härmälä Epilä Rahola Amuri jäivät mieleen lumen leijaillessa näkyväisyyttä haitaten 
Halki Tampereen kaupungin tuli suhahdeltua kuin taikamatolla lennellen

Hullun hauskoja tilanteita kun mustassa yössä oppaina kohteisiin mustan tulevaisuuden lähettiläitä

Lunta alkoi aattona 2014 pölisemään hissun kissun tupruttaen välillä enempi välilä tauoten

Mustan kaamosyön mutta valkoisen Joulun kunniaksi perinteinen pukkitervehdys katulamppujen valossa

---------------------------------------------------------------------------------------------

Oheisista kuvista näette kiteytetysti miten pukin oli pakko aaton kuluessa hieman partaa keventää, jotta ei tukehdu aattopäivän tapaan liikakarvoitukseen

-----------------------------------------------------
 Oheinen kuva Pirkkalasta illan viimeisenä paikkana, suuntana Korvatunturi oheisen kuvan jälkeen

---------------------------------------------------------------------------------------------

Tamperelainen Joulupukki kiittää Jouluna aatoksi kutsuneita lapsiperheitä Tampereen talousalueella Ylöjärvellä Lempäälässä Pirkkalassa jne

http://tamperelainen-joulupukki.blogspot.fi/

-----------------------------------------------------

Tuesday, October 28, 2014

Parasta Tampereelta: Tamperelainen savuton ja raitis joulupukki palvelee jouluisasti: Kun haluatte savuttoman ja raittiin aidon suomalaisen suomea, ruotsia, saksaa, ranskaa puhuvan ja laulattavan joulupukin tilaajiksi Tampereen ja Pirkanmaan talousalueilla

Tarjoamme kotitalouksille ja yhteisöille joulupukkipalvelua erillisen sopimuksen mukaan. 
Alla aaton listahinnoittelu Tampereen keskusta-alueilla 
Sähköposti / E-mail: joulupukkipalvelu@gmail.com
Puhelin: 044-3380291

--------------------

Päivävierailun aikataulu n. 10-12 minuuttia 
Syrjäseutuja palvelemme aamupäivästä ja illan viimeiseksi 120-200 euroa riippuen etäisyydestä

klo 8:00-15:00: 85 euroa .. ja heti
klo 15-21:20: 90 euroa 

klo 21:30 - yötaksa 150-200 euroa (etäisyydestä riippuen) 
n. 15-20 min
-----------------------------------

Pikkujoulupukkihinnoittelu 180-200 euroa käteisellä ( n.20 min), yhteisöiltä joulupukin hammasta purren etukäteishinnoitteluna tilille, edelleenkin mieluiten käteisellä, esiintymisvuorokautena ehdoin.

-------------------------------------------------------------------------------------------
Tervetuloa Joulupukki Tampereen Google+ piiriin:

Tulkaa joulupukin mukaan Google+:aan

https://plus.google.com/117460842932703273701/posts

--------------------------------------------------------
Valkoista joulua, ottakaa ajoissa yhteyttä:

http://tamperelainen-joulupukki.blogspot.fi/
 -----------------------------------------------------